Uusia kokemuksia Libanonista

Uusia kokemuksia LibanonistaKahdeksan suomalaisen vapaaehtoisen ryhmä yhdessä kolmen työntekijän kanssa vieraili Libanonissa syyskuun alussa. Zahléen Bekaan laaksoon kokoontui lisäksemme liuta Libanonin YMCA:n työntekijöitä, vapaaehtoisia sekä yhteistyöjärjestöjä. Mukana oli toimijoita muun muassa vammaisjärjestöstä, pakolaisleireiltä, kirkollisesta toiminnasta ja lastenkodista.Kahden päivän ajan esityksissä ja harjoituksissa toistuivat muun muassa ohjaajan rooli, haastavien lasten ja nuorten kohtaaminen, leikkien ja pelien…

Fatoun tarina

Fatoun tarina Kun pääsin mukaan hankkeen Afterschool-toimintaan, olin todella innostunut siitä, sillä olen aina ollut kiinnostunut oppimisesta. Olen 17-vuotias enkä voisi kuvitella enää elämää ilman koulua. Rakastan lukemista ja kirjoittamista. Olen myös ymmärtänyt, että koulutus on avain elämässä menestymiseen. Toiminnan erilaisten aktiviteettien, kuten urheilemisen, esitelmien ja interaktiivisten pelien kautta olen saanut itsevarmuutta ja urheilun tärkeäksi…

Ihmiset ympäri maailman ovat samanlaisia

Ihmiset ympäri maailman ovat samanlaisiaAloitin kaksivuotisessa Change Agent -koulutuksessa kevättalvella 2017. En tiennyt koulutuksesta paljoa ennakkoon, mutta odotin tulevani osaksi suurta kansainvälistä perhettä ja saavani syvemmän ymmärryksen YMCA:n toiminnoista. Pian olin ensimmäisellä koulutusmatkalla Ranskassa tutustumassa muihin muutosagentteihin ja YMCA-maiden toimintaan sekä Euroopan YMCA:n hallinnolliseen puoleen.Olen oppinut koulutuksessa YMCA:sta paljon, mutta tärkeimpänä oppina ja havaintona pidän…

Enemmän syitä elää

Enemmän syitä elääPäivälleen tasan kymmenen vuotta sitten väittelin. Tutkin sansibarilaisnuoria, joiden väitettiin olleen osa Al-Qaidan terroristisoluja itäisessä Afrikassa. Yhdysvaltojen suurlähetystöjen pommitukset Dar es Salaamissa ja Nairobissa nostivat järjestön uutisotsikoihin. Alkoi sota terrorismia vastaan. Väitöksessäni ehdotin rauhaa terrorismia vastaan. Pitkäjänteinen työ sansibarilaisnuorten elinolojen kehittämiseksi kantoi hedelmää.Paljon on vettä virrannut Aurajoessa. Tutkimukseni diskurssi on tullut lähelle. Nykyään…

Digitalisaatio koulussa

Digitalisaatio koulussa Haastateltuani lukuisia opettajia, rehtoreita ja oppilaita niin ala- ja yläkoulujen, sekä ammattikorkeakoulujen puolelta, olen aika vahvasti sitä mieltä, että koko digitalisaatio terminä pitäisi hyllyttää. Historiasta (vaikka omista powerpoint-tiedostojen armeijasta) näkee, että jokaisella ajalla on oma, kehityksen kärkeä edustava termi. 90-luvulla se oli monenkeskeinen, sitten tuli interaktiivinen, tätä seurasi kollaboraatio, ja niin edespäin. Huvittavaa…