YMCActivities -seikkailukasvatus ja -koulutustoiminta

YMCActivities on Suomen YMCA:n seikkailukasvatusverkosto, jonka tehtävänä on kouluttaa ja tukea paikallisyhdistystemme työntekijöitä ja vapaaehtoisia vahvasti seikkailupedagogiikkaan perustuvassa outdoor activities -toiminnassa.

Tuomme teemasta kiinnostuneita toimintaamme osallistuvia aktiiveja yhteen ja järjestämme koulutuksia osaamisen ja ammattitaidon tueksi. Osallistujat tulevat eri puolilla Suomea toimivista paikallisyhdistyksistä.

 

Yli 16-vuotiaille suunnattuja koulutusviikonloppuja järjestetään kaksi kertaa vuodessa. Koulutusviikonloppujen teemat vaihtelevat paikallisyhdistysten ja osallistujien toiveiden mukaan. Aiemmin koulutusteemoina on ollut muun maussa ryhmät ja ryhmädynamiikka, vuorovaikutustaidot, vesitoiminta, retkiruoan valmistus ja köysitoiminta. Koulutukseen osallistuminen ei vaadi erityistaitoja, osallistua voi vaikka seikkailutoiminnasta ei olisi aiempaa kokemusta.

 

Toimintaa koordinoi Eve Niemelä Helsingin NMKY:ltä. Lisätietoja tapahtumista ja ohjeet ilmoittautumiseen saat Eve Niemelältä tai paikallisyhdistyksesi edustajalta.

 

Lisätietoja toiminnasta

 

Helsinki: Eve Niemelä eve.niemela@hnmky.fi, 050 572 1270 (Verkoston koordinointi)

Turku: Jami Lehtonen jami.lehtonen@ymca.fi, 050 307 0634

Tampere: Jari Juhola jari.juhola@ymca.fi, 040 168 6627

Oulu: Akseli Hinkkala akseli.hinkkala@onmky.fi, 050 362 2341