Apple iAR-lasit?
Aika ”sliikit”rillit, häh?
Tässä ei ole satunnaisen matkailijan terassille unohtuneet lukulasit, vaan erään Yhdysvaltalaisen yhtiön lisätyn todellisuuden lasien ennakkoversio. Yhtiö on ehkä jollekin teistä tuttu, Apple. Yhtiön sisällä nämä kakkulat kulkevat nimellä ”T288”. On ennustettu, että nämä tulevat julkisuuteen parin vuoden sisällä.
Elokuussa 2018, Apple osti Akonia Holographics -nimisen AR-yhtiön. Tämä yrityskauppa on mielenkiintoinen, sillä Akonian painopiste oli ollut luoda läpinäkyviä AR-näyttöjä, jotka tarjoavat täyden värispektrin ja ennen muuta ison ”field-of-viewin”, eli sen osan laseista, johon lisätty todellisuus tulee. Tämä on käänteentekevää, sillä nykyisten AR-lasien toteutukset ovat olleet enemmän tai vähemmän kömpelöitä suurine ja paksuine linsseineen, kun taas Akonian näytöt/linssit on suunniteltu ohuiksi ja aidosti läpinäkyviksi linsseiksi.
Emme luonnollisestikaan tiedä, mitkä ovat Applen todelliset aikomukset. Mutta koska on tiedossa, että Akonian ohjelmistopuoli on integroitavissa Applen nykyisen AR-ohjelmiston kanssa, lienee erittäin mahdollista, että Applen AR -silmälasit saattaavat olla totta aivan lähiaikoina.
Applella panostetaan AR-ohjelmistokehitykseen
Apple on puhunut lisätystä todellisuudesta jo jonkin aikaa. Viimeksi kesäkuun kehittäjäkonferenssissa, jossa yhtiö julkisti kakkosversion lisätyn todellisuuden kehitysalustastaan, ARKit2:n, joka mahdollistaa AR-sovellusten kehittämisen iOS:lle.
Uudessa versiossa on ominaisuus nimeltä jaetut kokemukset (shared experiences). ”Jaetut kokemukset” -ominaisuus on juuri se, mitä se kuulostaa: se mahdollistaa pelaajien kaksinpelit niin, että pelaajat ovat omilla AR-laitteillaan samassa tilassa. Toinen ominaisuus, paremman termin puutteessa ”pysyvyys”, mahdollistaa pelien esineiden pysymisen siinä paikassa, johon jompikumpi pelaaja sijoittaa ne. Apple kertoo, että näin voidaan esimerkiksi pelata AR-pulmapeliä pöydällä, jättää peli kesken ja palata sitten myöhemmin samaan peliin, kappaleet ovat siinä paikassa, mihin ne siirrettiin.
Pystyykö Apple tekemään "Applet" myös AR-maailmassa?
Applen sovelluskehitysalusta tuntuu olevan hyvin vakaa ja toimiva, tämä on luonnollisesti tärkeää, sillä mikäli tosiaan Applen AR-lasit ovat täällä muutaman vuoden sisällä, tulee niille tapahtua tällä hetkellä jo kovaa sovelluskehitystä.

On enemmän kuin todennäköistä, että tulevat AR-lasit vaativat toimiakseen käyttäjää omistamaan myös tuoreen iPhonen. Puhelin hoitaisi tarvittavan laskentatehon, jolloin itse lasit voisivat olla mahdollisimman kevyet, edulliset ja ennen muuta Applemaisen coolit.
Laseilla olisi yhtiön näkökulmasta suoraan kaksi päämäärää, ensiksikin uusien, lasien käyttöön tarvittavien iPhone-puhelinten myynti saadaan kasvamaan. Jotkut käyttäjät eivät kuulemma vaihda välittömästi vanhaa iPhoneaaan uusimpaan malliin heti mahdollisuuden tultua. Toiseksi lasit tulevat tuomaan liikevaihtoa Applen puettavien (wearables) tuotteiden segmenttiin.
Applea pitkään seurannut analyytikko Gene Munster ennustaa, että Apple julkistaa AR-lasinsa vuonna 2021, ne maksavat noin 1300 dollaria ja myynti tulee olemaan 10 miljoonaa kappaletta ensimmäisen vuoden aikana. Melko hurjia lukuja!
Saapa nähdä, varmaa on ainakin se, että Applella on paineita tehdä ”Applet”.

virtuaaliasiantuntija