Psykososiaalista tukea ja yhteisöaloitteita Länsirannalla

YMCA-kumppanuudella tuetaan haavoittuvassa asemassa olevia nuoria integroitumaan yhteiskuntaan ja vaikuttamaan paikallisella tasolla rauhan edistämiseen Länsirannalla.
21.8.2023
Daniela Miller | Martiina Woodson
Psykososiaalisen tuen ja yksilöllisen kohtaamisen tarve on merkittävä
Palestiinassa lapset ja nuoret kohtaavat arjessaan haasteita päivittäin. Israelin miehitys on jatkuvasti läsnä, ja sotilaat ja tarkastuspisteet ovat osa katukuvaa. Konfliktin keskellä kasvaminen vaikuttaa kaikkien palestiinalaislasten ja -nuorten elämään, mutta vakavammin se vaikuttaa niihin lapsiin ja nuoriin, jotka joutuvat pidätetyiksi. Hallinnollisen vankeuden enimmäisaika on kuusi kuukautta, mutta sitä saatetaan pidentää määräämättömäksi ajaksi. Pidätyksistä ja vankeudesta palaavilla nuorilla on tavanomaista enemmän mielenterveysongelmia. Myös koulunkäynnin jatkaminen vankeusajan jälkeen on ollut vaikeaa. Syrjäytymisen riski on suuri erityisesti, jos nuori eristäytyy myös perheestään. Vakavimmillaan kehityskulku voi johtaa vihan ja koston mielentilaan.
Ensimmäinen kansannousu muutti nuorten tarpeita Länsirannalla
Tuemme Itä-Jerusalemin YMCA:tä ja sen kuntoutusohjelmaa (Rehabilitation programme), jota on toteutettu Länsirannalla 1980-luvun lopulta lähtien. Ensimmäisen palestiinalaisten kansannousun aikana (Intifada) YMCA:n kohtaavassa työssä huomattiin yhteiskunnallisten mullistusten vaikuttaneen merkittävästi nuorten mielenterveyteen. Nuorten kokonaisvaltainen hyvinvointi vaatikin urheilu- ja harrastusmahdollisuuksien tarjoamisen ohella psykososiaalisen tuen tarjoamista. Psykososiaalisen kuntoutuksen avulla on ollut tarkoitus rohkaista nuoria palaamaan kouluun tai työllistymään.
Psykososiaalisen tuen merkitys ymmärretään nykyisin paremmin
Kuntoutusohjelmassa tuetaan erityisesti poliittista väkivaltaa kokeneita ja vammaisia nuoria. Ohjelman alkaessa mielenterveyden haasteisiin suhtauduttiin Palestiinassa ennakkoluuloisesti eikä mielenterveyden järkkymistä osattu tunnistaa. Nykyisin ymmärretään aiempaa syvällisemmin etenkin haavoittuvassa asemassa olevien lasten ja aikuisten psyykkisiä ongelmia.
Ohjelmassa psykososiaalisena ohjaajana toimiva Ayat Tamini kertoo, että välillä vanhemmat lähestyvät itse YMCA:tä pyytääkseen apua lapsilleen. Tamini muistuttaakin, että myös perheiden tukeminen on välttämätöntä. Siksi Suomen YMCA:n Liiton tukemassa ohjelmassa myös nuorten äideille tarjotaan psykososiaalista ohjausta ryhmissä.
Nuoret osaksi yhteiskuntaa
Nuorisotyöttömyys varjostaa osaltaan nuorten tulevaisuudenkuvia ja lisää syrjäytymisen riskiä miehitetyllä alueella. Tamini korostaa, kuinka tärkeää on lähestyä nuorten hyvinvointia kokonaisvaltaisesti – psykososiaalisen tuen lisäksi ohjelmassa kannustetaan nuoria pohtimaan tulevaisuuttaan ja esimerkiksi palaamaan opintojen pariin tai aloittamaan ammatillisen koulutukseen. Ohjaajat pyrkivät auttamaan nuoria löytämään heitä kiinnostavan polun ja näin varmistamaan sitoutumisen tulevaisuuden suunnitelmiin. Koulunkäynti tai ammatin harjoittaminen antaa haavoittuvassa asemassa olevalle nuorelle mahdollisuuden rakentaa sosiaalisia suhteita sekä osallistua yhteiskunnan toimintaan.
Palestiinassa rauhaa voidaan edistää yhteisön tasolla
Palestiinalaisalueilla on nähty viime vuosina edistysaskeleita vammaisten oikeuksien toteutumisessa, mutta poliittista väkivaltaa kokeneiden nuorten tarpeita ei päätöksenteossa juuri ole huomioitu. Palestiinalaisnuorille on myös vain hyvin rajallisesti mahdollisuuksia vapaaehtoistyöhön. Hauraassa kontekstissa toimivat kansalaisjärjestöt keskittyvät valtaosin asukkaiden perustarpeista huolehtimiseen. Toisaalta alueen liikkumisrajoitukset kaventavat nuorten mahdollisuuksia vapaaehtoistoimintaan.
Osana Suomen YMCA:n Liiton kehitysyhteistyöohjelmaa nuorille tarjotaan tilaisuuksia kokea yhteisöllisyyttä YMCA Peacemakers -ryhmissä. Näissä he pääsevät kokemaan vertaisuutta, oppivat lisää oikeuksistaan ja mahdollisuuksistaan vaikuttaa rauhan puolesta. Paikallinen toimiminen lisää nuorten kokemusta siitä, että pieniin mutta konkreettisiin asioihin vaikuttamalla voidaan edistää palestiinalaisten oikeuksien toteutumista. Taminin mukaan kovia kokeneiden nuorten tukeminen rauhanomaisten aloitteiden tiellä on erityisen tärkeää.
–Hankkeen avulla voimme auttaa nuoria järjestäytymään rakentavassa vaikuttamistyössään ja auttamaan heitä saamaan ääntään kuuluviin.
Palestiinalaisnuoret edistivät heille tärkeitä yhteisöaloitteita
Palestiinan miehitetyllä alueella elettäessä rauha on käsitteenä monisyinen ja se koetaan ylipäätään usein mahdottomuudeksi. Samalla rauhaa rakennetaan joka päivä omassa arjessa. Vuonna 2022 Palestiinan YMCA Peacemakers -nuoret toteuttivat kolmessa kaupungissa kaikkiaan neljä yhteisöaloitetta. Aloitteissa valittiin kullekin ryhmälle tärkeitä asioita, jotka vaikuttavat rauhaan yhteisöllisellä tasolla.
Ryhmistä yksi edisti näkövammaisten oikeuksia Jeninissä ja sai ainakin 10 ravintolan laatimaan ruokalistat pistekirjoituksella. Nabluksen ja Hebronin ryhmissä taas pyrittiin edistämään muun muassa vammaisten nuorten työllistymistä tapaamalla ammattilaitosten edustajia ja viranomaisia sekä vaikuttamaan vanhempien nuorten mahdollisuuksiin päästä jatko-opintoihin.
Palestiinassa tulevaisuudenkuvien tarjoaminen vuosikymmeniä jatkuneen konfliktin keskellä ei ole yksinkertainen tehtävä. YMCA:llä uskotaan kuitenkin vahvasti siihen, toivon ylläpitäminen parantaa mahdollisuuksia elää rakentavasti miehityksen alla, vaikkei konfliktin ratkaisua olisikaan näköpiirissä. Nuoren kohtaaminen yksilönä on korvaamattoman tärkeää tämän hyvinvoinnin kannalta. Yhteisöaloitteet puolestaan tarjoavat nuorille väylän edistää rauhaa omassa kaupungissa, itselle tärkeiden asioiden parissa. Nämä yhdessä voivat rakentaa toivoa paremmasta tulevaisuudesta.
Ota yhteyttä
Daniela Miller, kansainvälisen työn suunnittelija, daniela.miller@ymca.fi +358 400 688 650
Sandy Jarayseh, Operations Unit Coordinator, East Jerusalem YMCA, sjarayseh@ej-ymca.org
Nuoret, rauha ja toimeentulo -kehitysyhteistyöohjelmamme tavoitteena on parantaa paikallisia elinoloja sekä edistää nuorten toimeentulon mahdollisuuksia ja rauhantyön taitoja. Ohjelmaa toteutetaan YMCA-kumppanien kanssa Etiopiassa, Gambiassa, Keniassa, Libanonissa ja Palestiinassa 2022–2025. Ohjelma saa rahoituksensa Suomen ulkoministeriöltä.