World Council 2022 kokoontui kesällä Tanskan Aarhusiin

Joka neljäs vuosi pidettävä Maailmanliiton yleiskokous, World Council, kokosi yhteen globaalin YMCA-liikkeen.
Suomen YMCA:n Liiton delegaatio suuntasi heinäkuun ensimmäisellä viikolla Tanskan idylliseen Aarhusiin YMCA:n Maailmanliiton yleiskokoukseen. Delegaatiossa oli mukana luottamushenkilöitä liittohallituksesta, Liiton työntekijöitä ja nuoria kansainvälistymisestä kiinnostuneita vapaaehtoisia. Maailmanliiton yleiskokous järjestetään neljän vuoden välein, siksi tämänvuotinen tapahtuma oli monelle suomalaiselle osallistujalle ensimmäinen laatuaan.
Kuuden päivän pituinen yleiskokous oli täynnä herätteleviä paneelikeskusteluita ja tiiviitä tietopaketteja äänestyksistä, mutta myös rentoa yhdessäoloa, verkostoitumista ja tanskalaiseen kulttuuriin tutustumista. Maailmanliiton johtokunnan (Excecutive Committee) vaaleissa Suomen delegaatio jännitti oman ehdokkaamme, ensimmäistä kertaa mukaan hakevan, Monika Aution puolesta. Tasavertaisen ja monimuotoisen kokoonpanon takaamiseksi johtokunnan jäsenistön tulee edustaa eri maanosia ja valintaa sitoo sukupuoli- ja nuorisokiintiöt. Siksi hienoimmatkaan kandidaatit eivät aina tule valituksi eikä tarmokas kampanjatyö tällä kertaa tuottanut toivottua tulosta.
Yksi tapahtuman ehdottomista kohokohdista oli Maailmanliiton Vision 2030 -strategiasta toteutettu historiallinen äänestys tiistaina 6.7.2022. Yksimielisesti hyväksytty Vision 2030 koostuu neljästä YMCA:n toimintaa ohjaavasta pilarista: yhteisön hyvinvointi (community wellbeing), merkityksellinen työ (meaningful work), kestävä planeetta (sustainable planet) ja oikeudenmukainen maailma (just world).
Yleiskokouksessa yhden tärkeän kokonaisuuden muodostivat Co-Lab -työpajat, joissa pohdittiin seuraavia askeleita Maailmanliiton Vision 2030 -strategian toimeenpanemiseksi niin koko liikkeen tasolla kuin omissa paikallisissa YMCA/NMKY-yhdistyksissä. Työpajat tarjosivat hyviä työkaluja ja ajatuksia siihen, miten Vision 2030 -pilareita voi toteuttaa omassa työssään parhaalla tavalla. Työskentelyn lomassa tarjoutui myös loistava tilaisuus tutustua paremmin eri maista tuleviin namikalaisiin ja kasvattaa samalla omia verkostoja.
Suomen delegaatio tutustui myös yleisesti Maailmanliiton yleiskokouksen toimintaan ja syventyi muun muassa äänestyskäytännöihin. Monelle osallistujalle kokouksen toimintatavat olivat tuntemattomia, mutta Maailmanliiton johtokuntaan ehdolla ollut Monika Autio ja kaksi kautta hallituksessa toiminut Otto Vainio perehdyttivät Suomen delegaatiota Maailmanliiton ja sen johtokunnan toiminnasta, päättävien elinten ja muun muassa erilaisten päätöslauselmien tehtävistä. Maailmanliiton yleiskokouksessa YMCA:t voivat ehdottaa resoluutioita, jotka koskevat koko maailman YMCA-liikkeitä ja sitovat Maailmanliiton toimintaa. Vuoden 2018 yleisliiton kokouksessa juuri Suomen YMCA:n ehdottama nuoria, rauhaa ja turvallisuutta koskeva resoluutio meni läpi ja edustaa päätöslauselmana koko kansainvälistä liikettä.
Yleiskokous oli myös ainutlaatuinen mahdollisuus tavata Suomen YMCA:n Liiton kumppaneitten edustajia Etiopiasta, Gambiasta, Keniasta, Palestiinasta, Libanonista ja Afrikan alueellisesta YMCA:stä. Liiton työntekijät järjestivät kumppaneille yhteisen tapaamisen, jossa käytiin läpi kehitysyhteistyöohjelman tavoitteita sekä keskusteltiin eri maissa toteutettavan työn onnistumisista ja haasteista.

Päivät täyttyivät yleiskokoukseen liittyvistä tietopaketeista, erilaisista puheenvuoroista ja intensiivisistä paneelikeskusteluista.

Libanonin YMCA:n Soheila Hayek tuli valituksi Maailmanliiton johtokunnan uudeksi puheenjohtajaksi Patricia Peltonin kauden tullessa päätökseen.

Suomen YMCA-kumppaneiden kanssa pidetyssä yhteisessä tapaamisessa käytiin läpi kehitysyhteistyöohjelmamme tavoitteita.

Maailmanliitossa pitkään vaikuttanut konkarimme Otto Vainio perehdytti Suomen delegaatiota johtokunnan toimintaan ja sen keskeisten elinten tehtäviin.

Maailmanliiton johtokunnan väistyvä puheenjohtaja Patricia Pelton (neljäs vasemmalta), Euroopan YMCA:n puheenjohtaja Emma Osmundsen (viides vas.), vara-pj Jenni Enqvist (kuudes vas.) ja Maailmanliiton johtokunnan rahastonhoitaja Cici Rojas (seitsemäs vas.) Suomen delegaation kanssa Ladies Luncheon -tilaisuudessa.

Maailmanliiton pääsihteeri Carlos Sanvee päätöspäivän puheessaan perjantaina 8.7.2022.