
Nuorten rauhanpalkinnon voittanut saamelaisaktivisti Ture Laiti: ”Yhteiskunnan militarisoituminen on suurin este rauhan toteutumiselle”
30.10.2026
Martiina Woodson
Suomen NMKY:n Liiton vuoden 2026 Nuorten rauhanpalkinnon on saanut Ture Laiti. Hän edistää rauhaa ja yhdenvertaisuutta työskentelemällä alkuperäiskansojen itsemääräämisoikeuden puolesta. Laitin mukaan nykyinen kova turvallisuuspuhe peittää alleen globaalisti suurimman uhan eli ilmastokriisin. Samalla se kaventaa saamelaisten oikeutta neuvotella heille keskeisissä kysymyksissä, kuten vihreään siirtymään liittyvissä pohjoisen maankäyttöhankkeissa.
Ilmastokriisi jää turvallisuuspolitiikan ja varustelun jalkoihin
Nuori alkuperäiskansa-asiantuntija Ture Laiti painottaa, että yksittäisten valtioiden varustautumiseen keskittyvä turvallisuuspolitiikka on itsessään este rauhalle. Nykyisessä ilmapiirissä valtioiden väliseen keskusteluun ei enää mahdu ilmastokriisin esillä pitäminen, vaikka se on globaalisti perustavanlaatuisin uhka.
”Suurin este rauhan toteutumiselle on kasvava yhteiskunnallinen militarismi, jota motivoidaan turvallisuudella. Militarismi ei koskaan pitäydy yksin maanpuolustuksessa, vaan se leviää muualle yhteiskuntaan, nakertaa kansalais- ja ihmisoikeuksia ja eriarvoistaa yhteiskuntaa”, Laiti perustelee.
Ture Laiti haluaa nähdä saamelaisten autonomian vahvistuvan
YK:n alkuperäiskansojen nuorisoryhmän puheenjohtajistossa toiminut Laiti tarkastelee saamelaisoikeuksia osana globaalia ihmisoikeuskenttää. Hän on tuonut työssään esiin saamelaisille keskeistä vapaan ennakkosuostumuksen (FPIC, Free, Prior, and Informed Consent) oikeutta.
FPIC on alkuperäiskansojen keskeinen itsemääräämisoikeus. Se velvoittaa valtiot ja yritykset saamaan alkuperäiskansojen vapaan, punnitun ja tietoon perustuvan suostumuksen heidän maitaan ja kulttuuriaan koskevissa päätöksissä. Laitin mukaan tämän neuvottelutavan tulisi ohjata kaikkea alkuperäiskansoja koskevaa päätöksentekoa.
Politiikkatoimet ovat saamelaisille luottamuksen testi
Yksi kiinteästi saamelaisten oikeuksiin liittyvä asiakirja on saamelaisten totuus- ja sovintokomission loppuraportti. Sen jatkotyö on annettu parlamentaariselle työryhmälle. Laiti toivoo, että merkittävän raportin 68 suositusta edistetään lainsäädännöllä aktiivisesti ja saamelaisnäkökulmasta käsin. Kyse on ennen kaikkea konkretiasta ja luottamuksesta.
”Vuosia kestänyt työ saamelaisen ja suomalaisen yhteiskunnan välillä ei saa jäädä eleiden tasolle. Oikeudenmukaisuutta rakennetaan teoin”, hän muistuttaa.
Mikä on Nuorten rauhanpalkinto?
- Tavoite: Suomen NMKY:n Liitto myöntää joka toinen vuosi palkinnon nuorelle, joka edistää rauhaa, dialogia ja yhteiskunnallista osallisuutta ruohonjuuritasolla tai rakenteissa.
- Valinta: Nuorisojärjestöistä ja rauhantoimijoista koostuva seitsenhenkinen raati päätti palkinnonsaajasta. Palkinnonsaajaa saattoi ehdottaa kuka tahansa.
- Suojelija: Palkinnon suojelijana toimii kansainvälinen jalkapalloerotuomari ja yhteiskunnallinen vaikuttaja Mohammad Al-Emara.
- Julkistus: Nuorten rauhanpalkinnon saaja julkistetaan 30.10.2026 klo 16–18 hotelli Arthurin juhlasalissa.
Lue lisää palkinnosta ja sen kriteereistä
Katso kolmesta voittajaehdokkaasta kertova video
Ota yhteyttä
Juha Virtanen
pääsihteeri, Suomen NMKY:n Liitto
juha.virtanen@ymca.fi
+358 40 552 2737
Martiina Woodson
viestintäasiantuntija, Suomen NMKY:n Liitto
martiina.woodson@ymca.fi
+358 44 321 3543
YMCA on yksi maailman suurimmista nuorisojärjestöistä ja urbaanin nuorisotyön edelläkävijä jo vuodesta 1844. Työskentelemme nuorten hyvinvoinnin ja vaikuttamismahdollisuuksien, kestävän tulevaisuuden ja rauhan edistämiseksi paikallisesti, alueellisesti ja maailmanlaajuisesti.





