Tehostettu todellisuus kaiken alustana – ensi vuonna?

Tehostettu todellisuus kaiken alustana – ensi vuonna? Kaksiulotteisesti. Siten tämän päivän ja itse asiassa viime vuosikymmenien tietotyöläiset ovat työtään välinemielessä tehneet. Ruudut ovat vuosien saatossa vaihtuneet mustavihreästä tai mustavalkoisesta kuvaputkesta litteämmiksi ja hieman enemmän värejä toistaviksi. Toki näkymät ovat monipuolistuneet lisääntyneen grafiikan myötä, mutta ruutuaikaa olemme viettäneet yhtä kaikki, tähän vielä tabletit ja kännykät päälle.…

Details

CooL toi nuoret yhteen

CooL toi nuoret yhteen Ryhmässä toimimisen harjoittelu, urheileminen ja eri kulttuurien kohtaaminen toivat yhteen 22 nuorta kuudesta eri maasta, kun European Sports YMCA:n (ESY) koulutus CooL – Cooperative Learning through Sports and Outdoor Activities järjestettiin alkukesästä Helsingissä. Ryhmädynamiikan oppiminen ja erilaisten ihmisten kohtaaminen olivat osallistujien mukaan koulutuksen parasta antia. Osa nuorista on viettänyt lähes koko…

Details

Auttaminen merkitsee paljon

Auttaminen merkitsee paljon Helsingin NMKY:n Yökoriksen nuorisotyöntekijälle Dries Vandammelle vapaaehtoistyö Libanonissa 840siltaa-projektissa oli henkilökohtaisesti suuri ja merkityksellinen kokemus. ”Paikan päällä auttaminen merkitsi minulle todella paljon”, Dries kertoo.Dries on työskennellyt pakolaisten parissa kotimaassaan Belgiassa sekä tällä hetkellä Suomessa, mutta hän kokee, että alkaa vasta ymmärtää todellista tilannetta. ”Kun pystyt nähdä, tuntea ja koskettaa oikeaa arkea pakolaisleirillä,…

Details

Esittelyssä Magic Leap One

Markkinoiden uusimmat AR-lasit: Esittelyssä Magic Leap One Virtuaalimarkkinoiden yksisarvinen, Yhdysvaltalainen Magic Leap on vihdoin päättänyt seitsemän vuoden hiljaiselonsa ja tuonut markkinoille oman tulkintansa lisätyn todellisuuden laseistaan. Magic Leap One Creator’s Edition on aluksi saatavilla siihen sovelluksia ja pelejä kehittäville tahoille hintaan 2295 dollaria. Aika suolaisen hintaiset silmälasit vielä tässä vaiheessa siis kyseessä. Toisaalta Microsoftin HoloLens-lasit…

Details

Icaros – Minneapolisin YMCA:ssa lennät sulattomilla siivillä

Icaros – Minneapolisin YMCA:ssa lennät sulattomilla siivillä Minneapolisin keskustan YMCA tarjoaa kuntosalinsa käyttäjille todella modernin kokemuksen. Monet modernit ”paremman luokan” kuntosalit houkuttelevat jäseniä paikalle mitä hurjemmilla television, tietokoneen ja kuntolaitteen yhdistelmillä, mutta kyllä pisimmän korren tässä vie tällä hetkellä YMCA. Heillä on (erittäin hienoissa tiloisssaan) aiemmin lähinnä ilmakuvauksen ja maanmittauksen saralta tunnetun Icaros-nimisen firman toimittama…

Details

Digitalisaatio koulussa

Digitalisaatio koulussa Haastateltuani lukuisia opettajia, rehtoreita ja oppilaita niin ala- ja yläkoulujen, sekä ammattikorkeakoulujen puolelta, olen aika vahvasti sitä mieltä, että koko digitalisaatio terminä pitäisi hyllyttää. Historiasta (vaikka omista powerpoint-tiedostojen armeijasta) näkee, että jokaisella ajalla on oma, kehityksen kärkeä edustava termi. 90-luvulla se oli monenkeskeinen, sitten tuli interaktiivinen, tätä seurasi kollaboraatio, ja niin edespäin. Huvittavaa…

Details

AI mikä tekoäly?

AI mikä tekoäly, no AI AI, eli keino- tai tekoäly on nyt trendikäs käsite. Ei taida olla sellaista aamun Hesaria, jossa ei vähintään jossain artikkelissa ole mainittu tätä kirjainparia. Tämä on luonnollista, sillä AI:n esiinmarssin aika kansan keskuuteen on nyt. Kuten kaikki ilmiöt ja teknologiat, myös tämän kehitys noudattaa kiihtyvää ja logaritmista käyrää. Keinoälyn ”läpimurto”…

Details

Miksi hyödyntää virtuaalitodellisuutta oppimisessa

Miksi hyödyntää virtuaalitodellisuutta oppimisessa Virtuaalitodellisuus, ratkaisu uuden opetussuunnitelman (OPS2016) kouluille aiheuttamaan digiahdistukseenko?  Educa-messujen jälkitunnelmissa syntyi kirjoitus, joka sai alkunsa tapahtumassa kohdattujen opettajien kanssa käydyistä keskusteluista. Kuinka eri kohdassa paljon puhuttu digiloikka eri puolilla kotimaatamme onkaan. Osa on jo hypännyt, osa pohtii askelmerkkejä mutta iso osa on myös vielä pukuhuoneessa miettimässä, että pitäisiköhän pistää verkkarit jalkaan.…

Details