
Rikoksilla ja väkivallalla oireilevat nuoret tarvitsevat enemmän tukea
Siiri Uino, Martiina Woodson
12.2.2025
Yleisessä keskustelukulttuurissa on tärkeää muistaa, että rikoksilla oireilevat nuoret ovat yhtä lailla nuoriamme kuten muutkin nuoret. Oikeusministeriön rahoittamassa Turvaketju-hankkeessa kehitämme osaamistamme ja toimintatapojamme sekä moniammatillista yhteistyötä.
Jokainen nuori on meidän nuoremme
Julkista keskustelua nuorison rikollisesta käyttäytymisestä on käyty viime vuosina aktiivisesti. Sillä on kuitenkin valtavasti väliä, miten kehystämme nuorten väkivallalla oireilua. Keskusteluilmapiirin muuttuessa hyvin virittyneeksi on vaarana, että reagoimme sanoin ja tavoin, jotka entisestään syrjäyttävät haavoittuvassa asemassa olevia nuoria. Olisi hyvin toivottavaa, että näkisimme ja kohtaisimme kaikki nuoret yhdenvertaisesti kunnioituksella ja osallistavasti.
Tavoitteenamme on, että jokaiselle nuorelle, erityisesti niille, jotka oireilevat rikoksilla ja väkivallalla, tarjotaan tukea ja turvaa. Samalla jokainen nuori ansaitsee tulla nähdyksi, kokea itsensä arvokkaaksi ja tärkeäksi osaksi yhteiskuntaamme. Kollektiivisena tehtävänämme on huolehtia kaikista nuorista riippumatta heidän taustastaan tai suuntautumisestaan.
Nuorten käytöksen juurisyiden ymmärtäminen syventää taitoja kohdata haasteellisimpia nuoria
Nuorten käytöksen taustalla voi olla hyvin haastavia sekä kompleksisia tekijöitä, joiden ratkaisemiseen tarvitsemme laajaa ja moniammatillista yhteistyötä niin järjestöjen, viranomaisten kuin koulujen kanssa.
Nuoren käytökseen saattavat vaikuttaa muun muassa yksilökohtaiset tekijät, kuten personallisuuden piirteet ja tarkkaavaisuuden häiriöt sekä sosiaaliset tekijät, kuten nuoren ihmissuhteet, elinpiiri ja tämän perheeltään saama tuki. Samalla oireilun taustalla voi vaikuttaa laajemmin yhteiskunnalliset tekijät, joihin liittyy syrjinnän kokemuksia sekä yhteiskunnallista, sosiaalista ja taloudellista osattomuutta. Syrjinnän kokemusten on esimerkiksi todettu olevan riskitekijä nuorten väkivallalla oireiluun. Nuoren elämänpolkuun vaikuttaneiden taustatekijöiden ymmärtäminen tekee yksilön kohtaamisesta vaikuttavampaa, sillä nuorta osataan tällöin tukea paremmin. Erityisen tärkeätä olisi saada aikaan katkeamaton palveluketju, jolla nuoria ohjataan eteenpäin tuen sekä opinto- tai työllistymispalveluiden piiriin. Yhtä tärkeätä olisi myös pitkäkestoinen nuoren rinnalla kulkeminen.
Tavoitteena namikalaisen osaamisen vahvistaminen
Suomen NMKY:n Liitossa syksyllä 2024 alkanut oikeusministeriön rahoittama Turvaketju-hanke keskittyy ennaltaehkäisemään rikoksilla ja väkivallalla oireilua nuorten keskuudessa. Hankkeen tavoitteena on vastata kasvaneeseen alaikäisten rikoksilla oireiluun. Turvaketju-hankkeen kohderyhmänä ovat juuri nämä nuoret.
Tarkoituksena on syventää järjestömme työntekijöiden osaamista tematiikan ymmärtämisessä mm. koulutuksien ja osaamisen jakamisen avulla. Tavoitteena on, että pystymme jatkossa tunnistamaan ja kohtamaan oireilevia nuoria paremmin sekä ohjaamaan heitä eteenpäin tuen saamisessa.
Moniammatillisen yhteistyön voimin
Hankkeessa hyödynnämme ruotsalaisen Fryshusetin käyttämiä toimintamalleja. Fryshusetille on kertynyt vuosikymmenten kokemusta ja osaamista ennaltaehkäisevästä työstä rikoksilla ja väkivallalla oireilevien nuorten kanssa. Työhön on kehitetty räätälöityjä toimintamalleja, joita pyritään soveltamaan Suomessa yhteisöillemme ja nuorten tarpeisiin sopivilla tavoilla.
Rakennamme kuluvana vuonna tiiviimpää yhteistyötä kumppaneidemme, eri järjestöiden sekä toivottavasti uusien tahojen kanssa. Keskitymme myös toimintamallien kohdentamiseen sekä pilotointiin paikallisjärjestöissämme monipuolisella ja innovatiivisella otteella.
Haluamme löytää Turvaketju-hankkeen avulla tapoja, joilla onnistumme tavoittamaan myös ne nuoret, jotka ovat jo pudonneet turvaverkkojen läpi. Nuorten luokse meneminen on tärkeää ja sitä tehdään esimerkiksi Yökoriksessa ja jalkautuvassa nuorisotyössä, mutta kaduilla tehtävää työtä tulee lisätä ja laajentaa järjestössämme valtakunnallisesti.
Ota yhteyttä
Siiri Uino
Nuorisotyön asiantuntija
+358 50 5825 745
siiri.uino@ymca.fi