Ohjelmatukijärjestöjen puheenvuoro kumppanuusfoorumissa –
Suomen NMKY:n Liiton pääsihteerin Juha Virtasen puhe
9.11.2023
Arvoisa ministeri, ministeriön virkakunta ja hyvät kollegat,
Olen Juha Virtanen, toimin pääsihteerinä Suomen NMKY:n liitossa eli YMCA:lla eli Namikalla. Rakkaalla lapsella on monta nimeä. Esitämme tässä järjestöjen puheenvuorossa neljä näkökulmaa.
Ensiksi: asteen laajempi tilannekuva keskinäisriippuvaisesta maailmasta
Muistan opettajaksi opiskeluajoilta hyvin vinkin, miksi oppitunnit kannattaa suunnitella etukäteen huolella. Eräs luennoitsija katsoi silmälasien yli meitä opiskelijoita ja totesi: ”Jos te ette keksi lapsille ja nuorille tekemistä, niin he keksivät kyllä sitten teille, ja se on paljon haastavampi tilanne.” 25-vuotiaalla kehitysyhteistyön urallani tämä mikrotodellisuuden lainalaisuus sopii myös globaaliin todellisuuteen.
Yli puolet ja yhä kasvava osuus maailman väestöstä on nuoria. Useissa kehittyvissä maissa alle 25-vuotiaiden nuorten osuus on yli 75 %. Lapset ja nuoret kantavat harteillaan kriisien seurauksia tulevat vuosikymmenet. Ilmastonmuutos ja pandemiat eivät katso maiden rajoja, ja niiden vaikutukset jakautuvat epätasaisesti. Globaali pohjoinen on historiallisesti vastuussa suurimmasta osasta päästöistä, mutta globaalin etelän maat kantavat valtaosan ilmastonmuutoksen seurauksista, jotka heijastuvat muun muassa ruoantuotantoon, vesivaroihin, biodiversiteettiin ja äärimmäisiin sääilmiöihin. Elintila kapenee ja samalla väestö kasvaa vielä seuraavat vuosikymmenet.
Elämme verisiä vuosia. Viime vuonna maailman sodissa kuoli eniten ihmisiä 30 vuoteen eikä kuluva vuosi näytä paremmalta. Sodat, konfliktit, sotilasvallankaappaukset ja väkivaltaisuuksien eskaloituminen esimerkiksi Ukrainassa, Etiopiassa ja Palestiinassa muistuttavat mikä merkitys olisi ennaltaehkäisevällä työllä ja rauhanrakentamisella.
Hauraat valtiot ovat erityisen alttiita toistuville ja pitkittyville konflikteille. Konflikteista ja kriiseistä kärsivät eniten valmiiksi kaikkein heikoimmassa asemassa olevat ihmiset kuten lapset ja nuoret, erilaiset vähemmistöt ja vamman kanssa elävät ihmiset. Vuonna 2023 kotoaan pakenemaan joutuneiden määrä maailmassa on yli 110 miljoonaa. Myös koronapandemian pitkäaikaisvaikutuksia korjataan vielä pitkään – pelkästään koulutustavoitteiden saavuttamisen arvioidaan ottaneen 20 vuotta takapakkia.
Väitökseni liittyi kehitysyhteistyöhön, tutkin erityisesti nuorten radikalisoitumista. Aineistoni oli Itäisestä Afrikasta. Lektioni loppusanoissa totean: Mitä vähemmän nuorilla on syitä kuolla, sitä enemmän heillä on syitä elää.
Toteamme, kehitysyhteistyöllä Suomi voi vaikuttaa elinolosuhteisiin, toimeentulon edellytyksiin sekä ennaltaehkäistä konflikteja globaalin etelän maissa – siis vaikuttaa pakkomuuton juurisyihin, sekä edistää tasa-arvoa, rauhaa ja haavoittuvassa asemassa olevien ihmisten resilienssiä.
Silmiä globaalilta keskinäisriippuvaisuudelta ei voi siis sulkea. Kriisejä on harvoin mahdollista eristää ja rajata yksin sinne, missä välittömät vaikutukset nousevat suuren yleisön silmille. Silti kaoottiselta vaikuttavassa maailmassa sisäänpäin kääntyneisyys lisääntyy. Nopeat muutokset, kuten kehitysyhteistyöleikkaukset tai tuen ehdollistaminen saattavat tällaisessa ilmapiirissä houkuttaa, mutta ongelmia on mahdotonta rajata Suomen rajojen ulkopuolelle.
Ollakseen vaikuttavaa, kehityspolitiikan on oltava johdonmukaista ja pitkäjänteistä. Pikaisia voittoja ei siis jaeta vaan kestävät ratkaisut vaativat sitkeää juurisyihin vaikuttamista.
Toiseksi: keskinäisriippuvuus korostaa kansainvälisen yhteistyön tarvetta
Keskinäisriippuvaisessa maailmassa ja globaalien kriisien ratkaisuissa kansainvälinen ja monenkeskinen yhteistyö korostuu. Kansainvälinen yhteisö on sopinut yhteisestä tiekartasta, kestävän kehityksen tavoitteista, joiden tavoitepisteenä vuosi 2030 on. Harmillista, sillä nyt aikajanan puolivälissä on kuitenkin todettava, että vasta 15 % tavoitetasosta on saavutettu. Kiihtyvää loppukiriä siis vaaditaan tulevien vuosien aikana.
Suomella on tärkeä rooli Agenda 2030:n toimeenpanossa. Suomen pyrkimys olla kokoaan suurempi vaikuttaja kansainvälisessä yhteisössä vaatii edelläkävijänä jatkamista sekä muiden toimijoiden tukemista kestävän tulevaisuuden saavuttamiseksi.
Erityisesti vähiten kehittyneiden maiden ja hauraiden valtioiden tukeminen on tärkeää. Se, että osa maista kiipeää kehityksen tikkailla ylöspäin, ei tarkoita, että tuen tarve vähentyisi kerralla rajusti. Pitkäjänteisyyttä ja vaikuttamistyötä vaaditaan positiivisen kurssin pitämiseksi, ja sen varmistamiseksi, että esimerkiksi ihmisoikeusperiaatteet pysyvät kehityksessä mukana. Toiveenamme onkin tukea myös globaalin etelän kansalaisyhteiskunnan osallistumista kansainvälisille areenoille esimerkiksi YK:ssa.
Nuoret, rauha ja turvallisuus -agenda on yksi konkreettinen osoitus suomalaisen kansalaisyhteiskunnan vaikuttavista aloitteista kansainvälisen yhteisön suuntaan. Kansallinen ohjelmamme agendan toimeenpanemiseksi on esimerkillinen. Sitä on kutsuttu lippulaivaesimerkiksi hyvästä yhteistyöstä valtionhallinnon, järjestöjen ja nuorten kesken.
Maailman ensimmäinen kansallinen toimintaohjelma ja siihen johtanut yhteistyö onkin ollut viime vuosina yksi Suomen niin sanotuista vientituotteista rauhantyössä.
Kolmanneksi: kansalaisyhteiskunnalla on keskeinen rooli kestävän kehityksen edistämisessä
Kolme viikkoa sitten vierailin jäsenjärjestössämme Oulun NMKY:llä, tai YNNI:llä kuten oululaiset asian ilmaisevat. Kysäisin, että mistä mahtaa moinen nimitys olla peräisin. Asiaa on kuulemma selvitetty, ja lempinimi juontaa juurensa jo tsaarin vallan alle 1800-luvun lopulle, kun yhdistyksen toiminta alkoi. Kirkko ja virkavalta jo Oulussa olivat, mutta uutta oli vapaaseen kansalaistoimintaan perustunut kokoontuminen – yhdistyksellä, NMKY:llä. Oululaisten suussa yhdistys taittui sittemmin YNNI:ksi.
Suomessa on yli 100 000 yhdistystä, vapaa kansalaisyhteiskunta ja kansalaistoiminta on demokratiamme perusta ja luo suomalaisuuden ytimen. Hälyttävästi, vain 3 % maailman väestöstä asuu maissa, joissa kansalaisyhteiskunnan tila on avoin.
Järjestöjen keskeinen prioriteetti onkin rakentaa vahvaa kansalaisyhteiskuntaa kohdemaissa. Ja jos jotain, niin tätä voidaan hyvällä syyllä nimittää suomalaiseksi lisäarvoksi. Järjestötyöllämme on myös vahva suomalaisten tuki. Veikkaan, että jollakin tavalla lähes jokainen suomalainen on ollut enemmän tai vähemmän tekemisissä tämän salin järjestöjen kanssa – jotkut ovat olleet toiminnassa lähes koko elämänsä.
Yhtä lailla pitkäjänteinen sitoutuminen rauhantyöhön maailman kriiseissä on tehnyt Suomesta ja suomalaisista tunnettuja rauhanvälittäjiä.
Hiljenemme huomenna. Presidentti Ahtisaari saatetaan viimeiseen lepoonsa.
Kollegani Kosovon YMCA:stä tuli luokseni pari viikkoa sitten. Hän kertoi, että Kosovon YMCA-nuoret ovat yhdessä Suomen edustuston kanssa suunnittelemassa rauhantapahtumaa presidentti Martti Ahtisaaren muistolle. Kunnioituksella ja kiitollisin mielin nuoret muistelevat Ahtisaarta, joka itseasiassa lähti ensimmäiseen kansainväliseen tehtäväänsä jo mainitulta Oulun YNNI:ltä Pakistanin YMCA:lle kolmeksi vuodeksi. Myös Namibiassa on varsin tavallista, että Martti kävelee kadulla vastaan. Suomalainen rauhantyö muistetaankin kunnioituksella sukupolvesta toiseen.
Rauhantyö, kansalaisyhteiskunnan toiminta ja demokratia kietoutuvat yhteen. Autoritäärisesti johdetuissa maissa kansalaisyhteiskunta on elintärkeä vastavoima.
Siksi kehitysyhteistyön ehdollistamiseen liittyvässä keskustelussa onkin välttämätöntä ymmärtää, että järjestöjen työ kohdistuu nimenomaan paikallisten kansalaistoimijoiden vahvistamiseen. Ne ovat keskeisiä demokratian, sananvapauden ja ihmisoikeuksien puolustajia. Kuten Fingon talousarviolausunnossa todettiin, ”Ehdollistaminen on hankala työkalu kehityspolitiikassa: jos Suomi jättää jälkeensä tyhjiöitä, ne täyttyvät mahdollisesti vähemmän demokraattisten maiden vaikuttamisella ja vahvistavat kertomusta määräilevistä rikkaista maista”.
Neljänneksi ja viimeiseksi: muistutamme valtionhallinnon toimijoita hyödyntämään järjestöjen asiantuntemusta
Tässä salissa on valtaisa määrä kokemusta äärimmäisen haastavaista toimintaympäristöistä. Läsnä olevissa organisaatioissa on suomalaisia ammattilaisia, jotka ovat omistautuneet nimenomaan näiden alueiden ja maiden tukemiseen esimerkiksi Somaliassa, Keski-Afrikan tasavallassa, Afganistanissa ja Myanmarissa.
Kansalaisyhteiskuntayksikön ja kehityspolitiikan lisäksi järjestöjen lisäarvo näkyy ja on hyödynnettävissä muillakin ulkoministeriön toimialoilla kuten kriisinhallinnassa, rauhanvälityksessä, muuttoliikkeeseen vastaamisessa, alueellisessa ja monenkeskisessä yhteistyössä sekä ihmisoikeus- ja ilmastopolitiikassa.
Kehitettävääkin riittää. Esimerkiksi kolmoisneksuksen toteutumista on yhä edistettävä siten, että siiloutuminen rauhantyöhön, kehitysyhteistyöhön ja humanitaariseen apuun puretaan ohjelmatasolla. Näemme myös, että jälleenrakennuksen lisäksi kansalaisyhteiskunnan vahvistamiselle on tilausta myös esim Ukrainassa. Kysymmekin, miten järjestöjen rooli Ukrainan tukemisessa nähdään, humanitaarisen avun lisäksi?
Kiitämme tuoretta hallitusta kansalaisjärjestöjen työn merkityksen tunnistamisesta. Ennenkuulumattomat leikkaukset kuitenkin huolestuttavat meitä, vaikka järjestöt ovat toistaiseksi olleet tuulensuojassa. YK:n asettama 0,7 % tavoite karkaa yhä kauemmaksi. Leikkaukset vaikuttavat negatiivisesti työn vaikuttavuuteen, kestävään kehitykseen, Suomen kansainvälisiin suhteisiin ja arvovaltaan. Kehitysyhteistyön tulosraportit osoittavat, että pitkäjänteisyys on vaikuttavien tulosten edellytys.
Yhä useammat järjestöt rahoittavat toimintaansa myös kansainvälisellä rahoituksella. On tärkeää, että Suomi tukee myös näitä kansainvälisen varainhankinnan ponnisteluja, sillä niiden ja esim. yhteistyön rakentaminen yksityisen sektorin kanssa vie pitkän aikaa.
Mitä tulee viennin edistämiseen tai kehitysyhteistyön ja kauppapolitiikan rajapintaan, niin lienee kuitenkin syytä tunnustaa, että järjestöjen työ äärimmäisen köyhyyden parissa yhteisöissä, joissa eletään alle kahdella dollarilla päivässä, on haastava yhdistää liiketoiminnan logiikkaan. Näissä konteksteissa kauppapolitiikka ja yritysyhteistyö usein törmäävät omaan mahdottomuuteensa. Suomen kehityspolitiikan tulee jatkossakin vaikuttaa kaikkein haavoittuvimmassa asemassa olevien ihmisten elämän edellytyksiin. Siksi uudenlaisilla instrumenteilla ei koskaan pystytä kokonaan korvaamaan niin sanottua perinteistä kehitysyhteistyörahoitusta.
Hallitusohjelman kirjaus järjestöjen työn korostamisesta on vahva. Järjestöjen toiveena ministeriön suuntaan onkin yhä laajentuva kumppanuus ja vahvistuva osallisuus Suomen kehityspolitikan toteutukseen. On erittäin tärkeää ottaa järjestöt mukaan alusta asti ministeriön prosesseihin, jotta saadaan järjestöjen asiantuntemus parhaalla mahdollisella tavalla käyttöön.
Muistutamme johdonmukaisuudesta, kestävän kehityksen, globaalin vastuun, inhimillisen turvallisuuden ja ihmisoikeuksien huomioimisesta kokonaisvaltaisesti, kun esimerkiksi ulko- ja turvallisuuspoliittista selontekoa päivitetään. Kehityspolitiikka on tärkeä osa Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa. Kansainvälisten taloussuhteiden ja kehitysyhteistyön selonteko tarjoaa mahdollisuuden katsoa keinovalikoimaa ja kestävän kehityksen edistämistä laajemmin. Järjestöjen työllä toteutetaan monia selontekojen, strategioiden ja maaohjelmien tavoitteita käytännössä.
No niin, tässähän tätä asiaa sitten tulikin, toivottavasti viestimme välittyi ja kynät ovat sauhunneet.
Kiitämme ulkoministeriön hyvää yhteistyötä kansalaisyhteiskunnan kanssa. Tämä kumppanuusfoorumi on siitä yksi esimerkki ja toivomme yhteistyön syventyvän myös tulevaisuudessa.
Näillä sanoilla, järjestöjen puolesta – kiitos.
