Peace

Nuorten rauhanpalkinto

Suomen NMKY:n Liitto jakaa jälleen Nuorten rauhanpalkinnon ja etsimme nuorta rauhanrakentajaa 13.4.–25.5.2026. Kerro meille hänestä tai heistä!

Miksi tarvitsemme Nuorten rauhanpalkinnon

Nuorten rauhanpalkinto on tunnustuspalkinto nuorille rauhantekijöille ja heidän tekemälleen pitkäjänteiselle työlle. Nuoret työskentelevät rauhan edistämiseksi lukemattomin tavoin niin ruohonjuuritasolla kuin rakenteisiin vaikuttamalla, mutta nuorten valtava panos rauhanrakennuksessa jää usein vähälle huomiolle. Nuoret rakentavat rauhaa muun muassa ihmisoikeuksista tietoa lisäämällä ja solidaarisuuteen kannustamalla, luottamusta rakentamalla ja ristiriitoja sovittelemalla.

Yhtenä maailman suurimmista nuorisojärjestöistä haluamme tuoda esiin, että tukemalla nuorten yhteiskunnallista osallisuutta ja vaikuttamismahdollisuuksia tuemme parhaiten myös turvallisten ja rauhanomaisten yhteiskuntien toteutumista.

Nuorten rauhanpalkinnon periaatteet

Palkinto myönnetään 29-vuotiaalle tai nuoremmalle henkilölle tai nuorten parissa toimivalle yhteisölle, joka on toiminnallaan tai työllään tukenut rauhaa. Rauhanteot voivat olla pieniä tai suuria, löytyä läheltä tai kaukaa. Rauhanpalkittava voi vaikuttaa päätöksenteon pöydissä tai arjen turvana, ystävänä ja tukijana. Palkittavaa voi ehdottaa kuka vain yksityisistä ihmisistä yhteisöihin.

Valinnan ehdotettujen rauhanrakentajien joukosta tekee kotimaisista nuorisojärjestöistä ja rauhantoimijoista koostuva raati.

Palkinnon taustalla YK:n päätöslauselma

Suomi julkaisi maailman ensimmäisen Nuoret, rauha ja turvallisuus -toimintaohjelman (2021–2024), joka pyrkii vahvistamaan nuorten roolia rauhanrakennuksessa sen kaikilla tasoilla kansalaisten omasta toiminnasta kansainväliseen yhteistyöhön.

Nuoret, rauha ja turvallisuus -agenda, toimintaohjelman ja samannimisen, vuonna 2015 hyväksytyn YK-päätöslauselman okonaisuus, velvoittaa kaikki YK:n jäsenvaltiot kehittämään menetelmiä, joilla vahvistetaan nuorten osallisuutta rauhan rakentamisessa. Suomen aloitteesta Nuoret, rauha ja turvallisuus -ohjelma nostettiin myös kansainvälisen YMCA-liikkeen työn keskiöön.

 

Palkinnon suojelija

Nuorten rauhanpalkinnon suojelijana toimii jalkapalloerotuomari ja ihmisoikeusvaikuttaja Mohammad Al-Emara. Hän on omalla esimerkillään näyttänyt, kuinka henkilökohtaisesta etiikasta ja rohkeista ruohonjuuritason teoista syntyy koko yhteiskuntaan vaikuttavia tekoja.

Mohammad Al-Emara on palkittu Veikkausliigan vuoden erotuomarina peräti kuudesti. Hän työskentelee FIFA-erotuomarina ja hänet on nostettu UEFA:n (Euroopan jalkapalloliiton) tuomareiden ykköskategoriaan. 

 

Rauhantyömme Suomessa

Suomen NMKY:n Liitto on YMCA-liikkeen suomalainen kattojärjestö ja ulkoministeriön ohjelmatukijärjestö ja toteuttaa Youth resilience: Shaping the Future -kehitysyhteistyöohjelmaa yhdessä YMCA-kumppaneidensa kanssa kuudessa maassa. Ohjelmamme perustuu paikallisten määrittämiin prioriteetteihin sekä nuoria kipeästi koskettaviin haasteisiin. Sen läpileikkaavana teemana on nuorten tekemän rauhantyön ja toimijuuden vahvistaminen. Myös kotimaassa ja ulkomailla toteuttamamme vapaaehtoistyö tarjoaa nuorille mahdollisuuden kehittää potentiaaliaan rauhanrakentajina.

 

YMCA:n rauhantyö maailmalla

Nuorten hyvinvointi ja yhteisöllisen ja rauhanomaisen toiminnan tarjoaminen on ollut tavoitteemme YMCA:n perustamisesta lähtien. Järjestössämme toimineille henkilöille on myönnetty kolme Nobelin rauhanpalkintoa: YMCA:n kansainväliseksi liikkeeksi yhdistänyt ja myöhemmin Punaisen Ristin perustanut Henry Dunant, rauhantyön edelläkävijä John R. Mott ja presidenttimme Martti Ahtisaari ovat kaikki kasvaneet rauhanrakentajiksi YMCA:n suojissa.

YMCA:n Maailmanliitto edustaa YMCA-liikettä  kansainvälisillä rauhanfoorumeilla, sillä järjestöllämme on kumppanuusstatus YK:n pakolaisjärjestössä, neuvoa-antava asema YK:n talous- ja sosiaalineuvostossa, tarkkailija-asema kansainvälisessä siirtolaisuusjärjestössä sekä yhteistyötä YK:n ihmisoikeusneuvoston, UNICEF:in ja UNESCO:n kanssa. YMCA:n paikallisyhdistykset ympäri maailman ovat vakaita, aktiivisia ja sitoutumattomia kansalaisyhteiskunnan toimijoita, jotka toteuttavat ruohonjuuritason rauhantyötä kaikissa ohjelmissaan. Kansainvälisen YMCA-liikkeen uusi Visio 2030 -strategia ja ohjelmat kattavat nykyisin kaikki 17 YK:n kestävän kehityksen tavoitetta.

QRCode for 🕊️ Nuorten rauhanpalkinto 2026 _– Ehdota palkinnonsaajaa! 🕊️

Suomen NMKY:n Liitto on jakanut Nuorten rauhanpalkintoa vuodesta 2019

NRP2024_Karun-Verma_2_1180x955

Nuorten rauhanpalkinto 2024 myönnettiin valokuvataiteilija Karun Vermalle.

Camilla Ojala_Nuorten rauhanpalkintoehdokas

Nuorten rauhanpalkinto 2022 myönnettiin Camilla Ojalalle.