YMCA peacemakersin kick-off-illassa väläys vuoden 2019 kansainvälisistä mahdollisuuksista
YMCA peacemakers -verkoston avauksessa sukellettiin suoraan syvälle kansainvälisien mahdollisuuksien maailmaan ja ilta oli täynnä asiaa. Tiivis joukko kiinnostuneita korvia kokoontui kuulolle viime viikolla Helsingin NMKY:n Y-Lounge -tilaan. Pehmeät sohvat ja hyvät naposteltavat yhdistettynä napakoihin tietoiskuihin siivittivät iltaa rennossa tunnelmassa.
Ilta koostui kolmesta osiosta. Ensiksi Suomen YMCA:n liiton kansainvälisen työn suunnittelija Milla Mäkinen kertoi minkälaisia ovia YMCA:n asema maailman suurimpana nuorisojärjestönä avaa maailmalla. YMCA peacemakers -verkosto on syntynyt vastaamaan juuri siihen tarpeeseen, että näistä avautuvista mahdollisuuksista pystyttäisiin kertomaan yhä useammalle kansainvälisestä vaikuttamisesta kiinnostuneelle nuorelle. Verkostoa on ideoitu ja kehitetty yhdessä nuorten sekä YMCA:n paikallisyhdistysten kanssa.
”Nuoret toivovat verkostolta muun muassa kansainvälisiä kokemuksia, mahdollisuutta jakaa ideoita sekä oppia muilta, mentorointia ja yhteisöllisyyttä, valtakunnallisesti yhdistävää alustaa ja tilaisuuksia päästä vaikuttamaan”, Milla kertoo.
Peacemakers-nimi kytkee verkoston Norjan YMCA:ssa sekä sen kumppanimaissa toimivaan Global peacemakers -verkostoon. Norjassa verkosto toimii teemaryhmissä, jotka pureutuvat esimerkiksi ilmastokysymyksiin, demokraattisiin oikeuksiin ja rauhaan.
Vuoden 2019 aukeavat mahdollisuudet
Tilaisuudessa kuultiin lisäksi vuoden 2019 aikana aukeavista mahdollisuuksista. Viime viikolla päättyi haku YK:n talous- ja sosiaalineuvoston nuorisofoorumiin, mutta monta muuta tilaisuutta on aukeamassa vuoden aikana.
Suomen YMCA:n kehitysyhteistyön kautta rekrytoidaan vapaaehtoisten ryhmät koulutus- ja oppimismatkoille Libanoniin sekä Gambiaan. Leirityössä ja ohjaajakoulutuksessa kokeneita haetaan mukaan tukemaan Kosovon ensimmäisen leirikeskuksen käynnistämistä. Kesällä järjestetään Norjassa Global Week -tapahtuma, jonka teemana on Nuoret, rauha ja turvallisuus. Elokuussa juhlitaan YMCA:n 175-vuotista historiaa Lontoossa, jossa ohjelma on suunnattu erityisesti nuorille vapaaehtoisille. Lisäksi verkostossa pohditaan mahdollisuutta tutustumismatkaan Norjan peacemakereiden luo. Muita mahdollisuuksia esimerkiksi Erasmus-projektien kautta saattaa aueta vuoden aikana, minkä lisäksi tietysti paikallisella ja kansallisella tasolla toiminta on jatkuvaa.
Illan aikana Viivi Tuomi Helsingin NMKY:stä kertoi, millaista näihin mahdollisuuksiin tarttuminen on ollut käytännössä. Viivi osallistui joulukuussa 2018 Katowicen ilmastokokoukseen Puolassa osana YMCA:n Maailmanliiton järjestämään Camp Climate -tapahtumaa.

Tapahtumassa Viivi pääsi perehtymään ympäristöteemoihin, seuramaan ilmastoneuvotteluita läheltä ja jopa näkemään Al Goren pitämän puheen livenä. Camp Climate oli Viiville ensimmäinen kansainvälinen kokemus YMCA:n kautta.
”Tapahtuma oli hieno kokemus, joka avasi hänen silmiään ympäristöasioissa, opetti paljon uutta ja tutustutti muihin namikalaisiin ympäri maailmaa”, Viivi kertoo. Kun yleisöstä kysyttiin, lähtisikö hän uudestaan, oli vastaus painokas kyllä.
Urheilu ja vapaa-aika tärkeä osa rauhantyötä
Illan viimeisessä osuudessa vuoden 2019 YK-nuorisodelegaatti Jenni Sundqvist kertoi tehtävänsä sisällöstä ja ajankohtaisista YK-teemoista. Nuorisodelegaatteja on valittu Suomessa vuodesta 1997 asti ja yhteensä 38 valtiolla on vastaava ohjelma. Delegaatin tärkeimpinä tehtävinä on suomalaisten nuorten viestien vieminen YK-tasoille, nuoriin liittyvien vaikuttamistavoitteiden edistäminen, tiedonvälittäminen ja keskeisiin YK-tapahtumiin osallistuminen. Jennin pääviestinä on korostaa urheilun ja vapaa-ajan harrastamisen tärkeyttä osana rauhantyötä ja kestävää kehitystä. Jennin vuotta voit seurata Instagramissa, Twitterissä ja Facebookissa.
Tätä ja paljon muuta tarjoaa YMCA peacemakers -verkosto. Verkosto tarjoaa joustavan mukanaolon muodon ja tiedotuskanavan eikä Facebook-ryhmään liittyminen sido mihinkään. Ryhmään liittyminen on vapaata eikä sinulla välttämättä tarvitse olla aiempaa kokemusta YMCA-toiminnasta. Verkostoa koordinoi Suomen YMCA:n liitto. Kiinnostuitko? Seuraa tiedotusta nettisivuilla sekä Facebookissa että Instagramissa.