Kansainvälisen työn suunnittelija vakituiseen työsuhteeseen

YMCA on urbaanin nuorisotyön edelläkävijä ja maailman suurin nuorisojärjestö, joka on tarjonnut turvallisia yhteisöjä jo 177 vuoden ajan. Nykyisin toimintamme tavoittaa noin 58 miljoonaa ihmistä yli 11 000 paikallisjärjestössä. YMCA tunnetaan erityisesti monipuolisesta ja kaikille avoimesta nuorisotyöstään. YMCA:n tehtävänä on edistää nuorten hyvinvointia, yhteiskunnallisia vaikuttamismahdollisuuksia ja rauhantyötä maailmanlaajuisesti.
Suomessa olemme valtakunnallinen nuorisojärjestö ja jäseninämme toimivat yli 30 paikallisyhdistystä. Keskeisiä toimintamuotoja Suomessa ovat kokonaisvaltainen lapsi- ja nuorisotyö, harrastustoiminta, koulutus, sosiaalinen tukitoiminta sekä globaalikasvatus.
Vuodesta 2022 alkaen Suomen YMCA on myös ulkoministeriön ohjelmatukijärjestö ja jatkamme kehitysyhteistyötä paikallisten YMCA-kumppanien kanssa Afrikassa ja Lähi-idässä. Olemme kehittyvä organisaatio ja kasvamassa kahdeksasta 11–12 henkeen, liikevaihdon ollessa noin 2,5 miljoonaa euroa.
Nyt etsimme joukkoomme kansainvälisen työn suunnittelijaa vakituiseen työsuhteeseen 1.2.2022 alkaen (tai sopimuksen mukaan).
Tehtävän kaksi keskeisintä kokonaisuutta muodostavat Kenian ja Afrikan YMCA:n kanssa toteutettavan kehitysyhteistyön hallinto, seuranta ja raportointi sekä valtakunnallisen globaalikasvatuksen suunnittelu, koordinointi ja raportointi. Haettavan henkilön temaattisena vastuualueena ovat ilmasto- ja ympäristökysymykset. Haluamme nuorisojärjestönä tukea nuorten ilmastoaloitteita monipuolisesti Suomessa ja kansainvälisesti. Kokonaisuus on osa ulkoministeriön tukemaa kehitysyhteistyöohjelmaa.
Kehitysyhteistyö Kenian YMCA:n kanssa keskittyy nuorten ammatilliseen koulutukseen ja rauhantyöhön. Tuemme mm. maatalousoppilaitosta, joka kouluttaa nuoria ja paikallisia yhteisöjä uudistavista maatalousmenetelmistä. Afrikan YMCA:n kanssa hyviä malleja on tarkoitus soveltaa laajemmin alueella. Roolisi on tukea tavoitteiden saavuttamista, monitoroida suunnitelmien toteutumista ja raportoida tuloksista.
Työsi myötä lisäät myös ymmärrystä nuorten erilaisista todellisuuksista ja maailmanlaajuisista ilmiöistä, jotka koskettavat meitä kaikkia. Toiminnan myötä osallistujien tiedot, taidot ja aktiivisuus lisääntyvät aiheissa kuten kestävä kehitys, eriarvoisuus, köyhyys, ihmisoikeudet, rasismi, ympäristö, pakolaisuus ja rauha. Globaalikasvatusta toteutetaan valtakunnallisesti paikallisissa YMCA/ NMKY-yhdistyksissä osana ammatillista nuorisotyötä. Tuet yhdistyksiä tuottamalla teemoihin liittyviä sisältöjä ja koordinoimalla yhteistyötä. Lisäksi työnkuvaan kuuluu nuorten vapaaehtoistoiminnan kehittämistä ja rahoitushakemusten kirjoittamista.
Työtäsi tukee kansainvälisen työn suunnittelijoiden, viestijöiden ja kehitysyhteistyön ohjelmapäällikön tiimi. Keskeistä työssäsi on myös vuorovaikutus paikallisten kumppaneiden, paikallisyhdistysten ja nuorten vapaaehtoisten kanssa. Esihenkilönäsi toimii liiton pääsihteeri.
Uskomme, että monet tehtävät voi oppia perehtymällä ja työtä tehdessä. Haemmekin henkilöä, jolla on hyvät valmiudet oppia uutta ja kasvaa asiantuntijuudessaan. Tehtävässä edellytetään kuitenkin aloitekykyä ja omatoimisuutta, vastuunkantoa sekä vahvoja organisointi- ja vuorovaikutustaitoja. Pystyt hahmottamaan kokonaisuuksia ja pitelemään useamman pallon ilmassa yhtä aikaa. Odotamme erinomaista suullista taitoa ja sujuvaa kynää ilmaista asioita suomeksi ja englanniksi. Lisäksi edellytämme tarkkuutta ja joustavuutta työtehtävien hoidossa sekä nykyaikaisten tieto- ja viestintävälineiden hallintaa. Työ sisältää matkustamista kotimaassa sekä YMCA-liikkeen kansainvälisissä tehtävissä.
Tutustuneisuus kestävän kehityksen teemoihin, erityisesti ilmasto- ja ympäristökysymyksiin katsotaan eduksi. Myös kehitysyhteistyön tuntemus ja kokemus rahoitushakemusten kirjoittamisesta luetaan vahvuuksiksi. Kyky innostaa muita mukaan vapaaehtois- ja vaikuttamistoimintaan on meille myös arvokasta.
Tarjoamme sinulle merkityksellisen työn arvostetussa järjestössämme ja vakituisen työsuhteen. Meillä on miellyttävä työskentely-ympäristö ja kivat työkaverit toimistossamme Helsingin keskustassa. Meillä jokainen on tärkeä osa työyhteisöä ja arvostamme aktiivisia tiimipelaajia. Saat mahdollisuuden kehittää ja käyttää osaamistasi monipuolisesti osana valtakunnallista ja kansainvälistä verkostoa. Pääset mukaan heti tulevan ohjelmakauden alkuun ja käynnistämään uudenlaista globaalikasvatustoimintaa. Työkulttuurimme on joustava; käytössäsi on liukuvat työajat ja mahdollisuus lähi- ja etätyön yhdistämiseen.
Kelpoisuusvaatimus: Soveltuva korkeakoulututkinto
Hakuaika päättyy 23.01.2022 klo 23.59. Jätä hakemuksesi, CV:si ja palkkatoiveesi osoitteessa: https://link.webropol.com/s/kansainvalisentyon-globaalikasvatuksen-suun Haastattelut pyritään järjestämään viikoilla 4 ja 5. Tilanteen salliessa toivomme tapaavamme hakijat kasvotusten Helsingissä.
Työ alkaa 1.2.2022 tai sopimuksen mukaan.
Tehtävään valittavan tulee esittää rikosrekisteriote: Laki lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä 504/2002.
Lisätietoja: Suomen YMCA:n liiton pääsihteeri Juha Virtanen juha.virtanen@ymca.fi / 040 552 2737 ja www.ymca.fi
Työpaikan osoite: Liisankatu 27 A 4, 00170 Helsinki