
Ammattitaidon kehittäminen parantaa toimeentulon mahdollisuuksia
29.5.2023
Kenian YMCA:n ammattikouluissa Nairobissa ja Limurussa koulutetaan mm. rakentamisen, ravintola-alan ja uudistavan viljelyn osaajia. Tavoitteena on tukea nuorten työllistymistä sekä esimerkiksi mahdollistaa ammattitaitoa vastaavan palkan ansaitseminen. Paikallisten elinolojen parantaminen ja nuorten toimeentulon mahdollisuuksien edistäminen ovat keskeinen osa kehitysyhteistyötämme.
Nairobissa sijaitsevan Kenian YMCA:n National Training Institute, NTI-ammattikoulun opettajat ovat kehittäneet nuorten työssäoppimiseen ja heidän olemassa olevan osaamisen tunnistamiseen liittyviä menetelmiä ja koostaneet toimintamallista ohjeiston.
Täydennyskoulutuksen pilottivaiheessa, vuonna 2022, 160:n rakennustyömailla työskentelevän nuoren osaamista arvioitiin ja täydennettiin työpäivien yhteydessä toteutetulla koulutuksella esimerkiksi työturvallisuuden, betonin- ja kivenkäsittelyn, työpiirustusten tulkinnan tai tietyn rakennuksen osan rakentamisen tai purkamisen osalta.
Kenian kansallinen rakennusviranomainen arvioi nuorten näyttötyöt ja myöntää heille todistukset.
”Ohjelmamme tavoitteena on tarjota jo alaa tunteville nuorille syventäviä tietoja ja taitoja, jotka vastaavat työelämän tarpeeseen ja rakennusalan standardivaatimuksiin. Ammattitaidon ja sen vahvistavan todistuksen turvin nuorten työllistyminen ja osaamista vastaavan palkan ansaitseminen helpottuu”, kertoo rehtori David Simiyu Kenian YMCA:n National Training Institute -ammattikoululta.
Pilottiin osallistunut Maurice toimii nyt työnjohtajana ja on pystynyt lähes kaksinkertaistamaan ansionsa täydennyskoulutuksen ja todistuksen avulla.
Tuemme kestävää ruoantuotantoa edistävää koulutusta
Uudistava viljely on ruoantuotantoa, jossa parannetaan maan kasvukuntoa ja ympäristön hyvinvointia aina kulloisetkin olosuhteet huomioiden. Hyväkuntoinen peltomaa tuottaa varmemmin satoa ja lisää siten yhteiskunnan huoltovarmuutta.
Kenian YMCA:n College of Agriculture and Technology, KYCAT-oppilaitoksella koulutetaan viljelijöitä uudistavan viljelyn saloihin.
Ammattioppilaitoksen henkilöstö ja opiskelijat lisäsivät menneenä talvena viljeltävien kasvien lajeja sekä uudistavan viljelyn koealoja neljästä kahdeksaan. Kaikki koealat tuottivat talven 2022-2023 aikana paremman sadon verrokkialoihin nähden. Maissin ja lehtikaalin koealoilta saatiin jopa miltei kaksinkertainen sato kuin lajien verrokkipelloilta.
Koealoilla opiskelijat pääsevät hyödyntämään uudistavan viljelyn pääperiaatteita käytännössä ja löytämään alueen olosuhteisiin sopivimmat tavat toteuttaa ilmastoviisasta viljelyä. Verrokkialueilla viljelyä jatketaan maan vakiintuneiden käytäntöjen mukaan.
Koe- ja verrokkialojen avulla opettajat havainnollistavat uudistavan viljelyn menetelmien vaikutusta satovarmuuden ja maaperän kasvukunnon muutoksiin koulun opiskelijoille sekä paikallisille pienviljelijöille. Koululla on opastettu jo 30 paikallista pienviljelijää uudistavan viljelyn perusperiaatteisiin ja 39 viljelijää on aloittanut kolmen kuukauden intensiivikurssin.
Taimikauppa lisää tulevaisuuden viljelijöiden toimeentuloa
KYCAT-ammattikoulun juuri valmistuneella kasvihuoneella hyödynnetään ja opetetaan myös uudistavan viljelyn menetelmiä.
Pääperiaatteina uudistavassa viljelyssä ovat ympärivuotinen kasvipeitteisyys, maanalaisen mikrobitoiminnan mahdollistaminen sekä maaperän rakenteen että mikrobien mahdollisimman vähäinen häirintä.
Opiskelijat oppivat kasvattamaan ja myymään terveitä, kasvimyrkyistä vapaita taimia osana tulevaisuuden viljelytoimintaansa. Terveistä taimista kasvaa varmemmin terveitä ja laadukkaita kasveja ja suurempia satoja. Opiskelijat myyvät taimia lähistön pienviljelijöille.
Modernit opetustilat innostavat opiskelijoita
Ajantasaiset laitteet sekä toimivat tilat mahdollistavat suuremmat opiskelijamäärät sekä opiskelijoille paremmat valmiudet käytännön opiskeluun. Modernit puitteet houkuttelevat lisää opiskelijoita laadukkaan opetuksen piiriin.
Tuimme kehitysyhteistyöohjelman puitteissa muun muassa KYCAT-ammattikoulun naisopiskelijoiden asuntolan ja saniteettitilojen uudistustyötä että NTI -ammattikoulun kokkien opetustilojen modernisointia vastaamaan työelämän vaatimuksia.
Ota yhteyttä
Milla Mäkinen
Kehitysyhteistyön ohjelmapäällikkö
Suomen YMCA:n Liitto
milla.makinen@ymca.fi, +358 40 867 1609
Beatrice Thuita
ohjelmasuunnittelija
YMCA Kenia
beatrice@ymcakenya.org, +254 70 892 3924
Nuoret, rauha ja toimeentulo -kehitysyhteistyöohjelmamme tavoitteena on parantaa paikallisia elinoloja sekä edistää nuorten toimeentulon mahdollisuuksia ja rauhantyön taitoja. Ohjelmaa toteutetaan YMCA-kumppanien kanssa Etiopiassa, Gambiassa, Keniassa, Libanonissa ja Palestiinassa 2022–2025. Ohjelma saa rahoituksensa Suomen ulkoministeriöltä.