
Nuoret, rauha ja turvallisuus -agenda Euroopassa
Camilla Ojala
3.1.2025
Brysseliin matkan tarkoituksena oli lisätä päättäjien tietoisuutta Nuoret, rauha ja turvallisuus -agendasta sekä edistää yhteistyötä aiheen parissa jo toimivien järjestöjen kanssa. Uuden parlamentin ja komission aloittaessaan työtään on tilaisuus saada YPS (youth, peace and security) -työtä paremmin esille myös EU-tasolla, mikä onnistuu parhaiten tehokkaan yhteistyön voimin.
EU:lle rauhanprojektina vahvempi asema agendan edistämisessä
Globaalikasvatuksen suunnittelijamme Camilla Ojala oli lokakuussa mukana Suomen Nuoret, rauha ja turvallisuus -verkoston matkalla Brysselissä. Toistaiseksi YPS-agenda on EU-tasolla edennyt lähinnä ulkosuhteiden puolella, jossa edellinen suomalaiskomissaarimme Jutta Urpilainen on pitänyt aihetta esillä ja lisännyt voimakkaasti nuorten osallistumista muun muassa luomansa Youth Sounding Boardin kautta. Myös kansalaisyhteiskunnan toimijoiden ja EU-tahojen yhteinen EU Coalition on Youth, Peace and Security, on ollut tärkeä tiedonvaihdon ja yhteistyön väylä. MEP Alviina Alametsä oli koalitiossa viime kaudella merkittävässä asemassa,
YPS-agendalla on kuitenkin valtavasti annettavaa myös EU:n sisäpolitiikan saralla. Esimerkiksi nuorten osallistuminen on demokratioidemme tulevaisuuden kannalta välttämätöntä, kun taas ennaltaehkäisyn ja suojelun periaatteet tarjoavat ratkaisuja moniin yhteiskuntiemme haasteisiin aina mielenterveyskysymyksistä väkivallalla ja rikoksilla oireileviin nuoriin. Siksi olisi tärkeää lisätä YPS-tietoisuutta myös EU-tasolla ja Euroopassa laajemmin. Nuoret, rauha ja turvallisuus- verkoston sanoin:
EU syntyi rauhanprojektina ja sen tavoitteena on rauhan ja turvallisuuden edistäminen sekä perusoikeuksien ja -vapauksien kunnioittaminen. EU on myös merkittävä toimija YK:ssa ja näin YK:n päätöslauselmien edistämisessä. Tarvitsemme vahvaa tukea EU:lta edistääksemme Nuoret, rauha ja turvallisuus -agendaa myös YK-järjestelmän ulkopuolella.
Tärkeitä keskustelunavauksia
Yhteiset keskustelut suomalaisten europarlamentaarikkojen ja heidän avustajiensa kanssa parhaista tavoista edistää agendaa ja nuorten asemaa olivat hedelmällisiä, ja toivomme yhteistyön jatkuvan myös parlamentin tasolla. Olemme kiitollisia positiivisesta vastaanotosta kaikille meitä tavanneille. Mielenkiintoisia keskusteluja pääsimme käymään myös EU-virkamiesten kanssa. Arvostamme sitä suurta osaamista ja intohimoa, jolla rauhantyötä ja kriisinhallintaa EU:ssa tehdään. Toivottavasti voimme olla mukana tulevaisuudessa YPS-agendan entistä tehokkaammassa integroinnissa tähän työhön.
Järjestöyhteistyöstä voimaa
Tapasimme matkan aikana myös lukuisten eri järjestöjen edustajia, mukaan lukien YMCA Europe, European Youth Forum, Search for Common Ground ja JEF Europe, minkä lisäksi verkosto osallistui myös EU Community of Practice on Peace Mediation -rauhankonferenssiin. Nuorisojärjestöjen välinen koordinaatio ja toistemme työn tukeminen nuorten oikeuksien ja osallisuuden edistämiseksi on erityisen merkityksellistä. Totesimme usein, että tavoitteemme ovat hyvin linjassa, ja että YPS-päätöslauselmat yhtenä kansainvälisesti merkittävimmistä nuoria koskevista sitoumuksista tarjoavat pohjaa vaikuttamistyölle myös nuoria koskevissa teemoissa laajemmin.
Samoin YPS-agendalla on yhteen kokoava voima esimerkiksi rauhantyötä ja demokratiaa edistävien järjestöjen kesken. Se kiteytyy agendan perusajatukseen siitä, että kestävää rauhaa – tai demokratiaa. ei voi rakentaa ilman nuoria. Siksi on tärkeää, että tätä päämäärä varten työskentelevät järjestöt tekevät yhteistyötä nuorten kanssa ja nostavat heidän asiantuntemustaan työn kärkipaikoille. Toivottavasti tämä toteutuu jatkossa entistä vahvemmin myös Community of Practice -konferenssin kaltaisissa tapahtumissa.
Nuoret Natossa
Brysselin matkan aikana pääsimme tutustumaan Naton toimintaan tarkemmin vieraillessamme sen päämajalla. Vierailu oli merkittävä avaus, sillä Nato ja muut kovaan turvallisuuteen keskittyvät toimijat eivät ole perinteisesti olleet kovin aktiivisia nuorten osallistumisen tukemisessa tai heidän äänensä kuulemisessa.
Oli hienoa huomata, että suunta on tämänkin osalta muuttumassa ja pääsimme kuulemaan Naton suunnitelmista vahvistaa nuorten osallistumista sen toimintaan. Pääsimme jakamaan omia kokemuksiamme ja ajatuksiamme nuorten merkityksellisestä osallistumisesta tämän työn tueksi sekä keskustelemaan nuorten tietoisuuden lisäämisestä rauhan ja turvallisuuden kysymyksissä. Lisäksi oli mielenkiintoista päästä tutustumaan syvälllisemmin Naton työhön ja päämajaan. Erityiskiitos julkisuusdiplomatian apulaispääsihteerin Marie-Doha Besancenotille ja muulle osaston väelle keskusteluista sekä Suomen Nato-edustustolle vierailun järjestämisestä.
Yhdessä oikeaan suuntaan
2250: Nuoret, rauha ja turvallisuus -päätöslauselma täyttää ensi vuonna 10 vuotta. Paljon on tässä ajassa ehtinyt tapahtua ja tämä matka konkretisoi vielä uusimpiakin kehityskulkuja agendan edistymisen osalta. Paljon on kuitenkin vielä työtä jäljellä ja potentiaalia hyödynnettävänä ennen kuin nuoret on saatu täysipainoisesti mukaan rauhanrakentamiseen Euroopassa.
Matkan aikana luotiin monia yhteistyön alkuja ja suunnitelmia, joten toivottavasti ensi vuonna juhlistamme 10-vuotista taipaletta myös Euroopassa YPS-agendan entistä vahvemman näkymisen ja etenemisen myötä.
Ota yhteyttä
Camilla Ojala
Globaalikasvatuksen suunnittelija
camilla.ojala@ymca.fi
+358 50 588 2000