Y-Scouts tiedostusasioita -tapahtumista, viestinnästä ja ESG Jamboreesta 29.1.2020

Tässä viestissä on tietoa tapahtumista, viestinnästä ja ESG Jamboreesta. Sähköposti lippukunnille 29.1.2020.

1. Tapahtumat – muista merkata lippukunnan kalenteriin ylös
ESG Leadership Training and Seminar -tapahtuma
järjestetään tänä vuonna Saksassa, Colognessa 26.-30.8.2020. Emme ole saaneet vielä enempää tietoa, mutta sitä on tulossa kevään aikana ja laitetaan jakoon, kun tiedot tulevat.
Y-Scouts johtajaseminaari
pidetään tänä vuonna viikkoa aiemmin eli 20.-22.11.2020. Tällä kertaa tavoitteena on järjestää tapahtuma Jyväskylän suunnalla. 

2. Mahdollisuus lähteä Tšekkiin, Brnoon!

Olemme saaneet yhteydenoton tšekkiläisiltä ymca partiolaisilta, he haluaisivat kutsua suomalaisia ymca/ywca-partiolaisia luokseen tänä vuonna Brnoon heidän partiokämpälleen. He ovat saaneet rahoitusta Tšekin YMCA:lta kansainväliseen projektiin, jonka he haluaisivat toteuttaa tällaisena kansainvälisenä tapahtumana. 

Ajankohtaa ei ole vielä sovittu ja siihen voi vielä vaikuttaa, he ehdottavat syys- tai lokakuuta. Kohderyhmänä olisivat 15-25-vuotiaat suomalaiset partiolaiset + 2 johtajaa. Henkilömäärä on varmaan sovittavissa heidän kanssaan. Tšekkiläiset järjestäisivät pääasiassa ohjelman, mutta siihen voi esittää toiveita ja myös suomalaiset voisivat jotain pientä ohjelmaa järjestää heille. 

Kiinnostuitko, olisiko sinulla sopiva porukka mielessä? Ota yhteyttä työryhmän puheenjohtajaan Hannaan tai suoraan partiolaiseen Kristýna Líčkováan, kristyna.lickova@ymcaskaut.cz

3. Viestintä – ymca.fi-tunnukset, instagram ja nettisivutYmca.fi-tunnukset
Haluaisimme luoda suoraan kaikille lippukunnille teidän nimillä ymca.fi-tunnukset esim. lippukunta@ymca.fi. Se voisi olla esimerkiksi lippukunnanjohtajan/viestintävastaavan (lippukunta voi itse päättää) hallussa. Tuolla tunnuksella pääsisitte parhaiten käsiksi Y-Scouts Sharepointiin ja tekisimme yhteisen sähköpostilistan. Tunnus haluttaisiin tehdä lippukunnan nimellä, jotta se ei olisi liikaa sidonnainen kehenkään henkilöön ja se olisi helppo kierrättää henkilöiden vaihtuessa.

Lippukunnan ymca.fi -sähköpostiin voi tehdä uudelleenlähetys-toiminnon, jolla viestit saa myös halutessaan suoraan lippukunnan mahdolliseen viralliseen sähköpostiin. Osalla lippukunnasta saattaa olla jo ymca.fi-tunnus, silloin tähän ei tarvitse reagoida. 
Pyydämme, että lippukunnanjohtaja/edustaja kuittaisi tähän hyväksynnän 17.2.2020 mennessä vastaamalla tähän sähköpostiin.

Instagram
Muistuttaisimme myös Instagramissa yhteisten hashtagien #yscouts ja oman paikallisyhdistyksen esim. #ymcatampere käytöstä. Meidän löytää instasta nimellä @yscoutsfin ja ESG Jamboreen 2021-tapahtuman nimellä @esgjamboree. 

Nettisivut
Pian julkaistaan uudistuneet nettisivut, jonne on lisätty enemmän ja kattavammin tietoa sekä muokattu niitä palvelemaan enemmän meidän tarpeita. 

4. ESG Jamboree 2021
ESG Jamboreen staabiin pestihaku on avoinna. Tässä pestikuvaukset vielä kertauksena ja otamme mielellään kaikki vinkit sopivista henkilöistä vastaan 🙂 (*Katso avoimet pestit-osio) Staabiin tulee kuulumaan leirinjohtajien lisäksi: viestintä ja markkinointi, talous ja yhteistyö, huolto ja turvallisuus, kansainvälisyys sekä ohjelma. Pesteihin voi hakea myös parin kanssa. Leirinjohtajiin voi olla yhteydessä myös yhteisen sähköpostin kautta: info@esgjamboree2021@ymca.fi. 

Paikkavaraus Evolle on vahvistettu ja ajankohta on: 26.7.-1.8.2021, rakennus- ja purkuajat sovitaan vielä erikseen. Kesto on siis 7 päivää. Leirinjohtajat ovat tällä hetkellä työstäneet mm. projektin aikataulua ja pestihakua.

Talviterveisin,
Y-Scouts työryhmän puolesta
Hanna Koskela, työryhmän puheenjohtaja

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *